Vaihto-omaisuuden kirjanpitokäsittelyssä on keskeistä ratkaista taseeseen merkittävä hankintameno, joka pidetään taseessa, kunnes sitä vastaavat tuotot kirjataan. IAS 2:n vaihto-omaisuuden (Inventories) raportointia koskevassa sääntelyssä sovelletaan vaihto-omaisuuteen, jota ei määritellä sen ulkopuolelle, kuten rahoitusinstrumentit ja maataloustoimintaan liittyvät biologiset hyödykkeet ja maataloustuotteet korjuuajankohtana.
Vaihto-omaisuuteen kuuluvat omaisuuserät, jotka on tarkoitettu myytäviksi normaalissa liiketoiminnassa tai joita käsitellään tuotannossa myyntiä varten. Myös raaka-aineet ja tarvikkeet, jotka kulutetaan tuotantoprosessissa tai palveluja tuotettaessa, ovat vaihto-omaisuutta.
Nettorealisointiarvo on arvioitu myyntihinta tavallisessa liiketoiminnassa. Siitä on vähennetty arvioidut valmiiksi saattamiseen kuluvat menot ja arvioidut myynnin toteutumiseksi välttämättömät menot
Käypä arvo viittaa rahamäärään, joka saataisiin kaupankäynnissä asiaa tuntevien, liiketoimintaan halukkaiden ja toisistaan riippumattomien osapuolten välillä.
Vaihto-omaisuuden arvostaminen
Vaihto-omaisuus arvostetaan alempaan näistä: hankintameno tai nettorealisointiarvo. Hankintamenoon sisällytetään kaikki osto- ja valmistusmenot sekä muut menot, jotka ovat aiheutuneet vaihto-omaisuuden saattamisesta nykyiseen tilaan ja sijaintiin. IAS 2:n mukaan valuuttakurssieroja ei enää saa sisällyttää hankintamenoon. Vaihto-omaisuuden hankintameno voi poikkeustapauksissa sisältää vieraan pääoman menoja.
Ostomenoihin sisältyy mm. ostohinta, tuontitullit, verot sekä välittömästi aiheutuvat kuljetus- ja käsittelymenot, mutta paljous- yms. alennukset vähennetään. Valmistusmenoja ovat välittömästi tuotannon määrään yhteydessä olevat menot ja systemaattisesti kohdistettu osuus valmistuksen kiinteistä ja muuttuvista yleismenoista, jotka ovat aiheutuneet raaka-aineiden jalostamisesta valmiiksi tuotteiksi.
Kaikki valmistuksen kiinteät yleismenot kohdistetaan valmistusmenoihin tuotantolaitoksen normaalin toiminta-asteen mukaan. Valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat yleismenot taas kohdistetaan todellisen käytön mukaisesti.
Hankintameno voidaan selvittää esimerkiksi standardikustannuslaskennalla tai kauppaliiketoiminnassa vähittäishintamenetelmää käyttäen, jos nämä antavat suunnilleen hankintamenoa vastaavat tulokset. Yhteisön sisäisellä kustannusraportoinnilla voi siis näissä tapauksissa olla merkitys ulkoisen raportoinnin palvelemisessa.
Hankintameno määritetään joko FIFO-menetelmää tai painotetun keskihinnan menetelmää käyttäen. LIFO ei ole enää mahdollinen, paitsi US GAAP:n mukaan.
Vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvon alentaminen nettorealisointiarvoa vastaavaksi tehdään yleensä hyödykekohtaisesti. Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla asianmukaista yhdistää samankaltaisia tai toisiinsa liittyviä hyödykkeitä.
Vaihto-omaisuusryhmittäin kulukirjauksia ei kuitenkaan saa tehdä. Nettorealisointiarvo arvioidaan tilikausittain uudelleen. Jos vaihto-omaisuudelle tehdään aiheeton kulukirjaus sen hankintamenoa alhaisemmaksi ja tämä kirjaus todetaan aiheettomaksi, kulukirjaus voidaan joutua perumaan. Tehty kulukirjaus peruutetaan myös, jos on näyttöä nettorealisointiarvon lisääntymisestä taloudellisen tilanteen muuttumisen johdosta.
Vaikka IAS 2 ei mainitse meno-tulon-kohdalle -periaatetta, vaihto-omaisuutta myytäessä sen kirjanpitoarvoa vastaava määrä kirjataan kuluksi sillä tilikaudella, jona vastaava tuotto kirjataan.
Kulukirjauksella pienennetään kirjanpitoarvo nettorealisointiarvoa vastaavaksi sillä kaudella, jona arvo on alentunut. Samoin toimitaan vaihto-omaisuuden menetyksistä johtuvien kulukirjausten kanssa.
Jos nettorealisointiarvo nousee, kulukirjausten peruutus tehdään vaihto-omaisuuden kuluksi kirjatun määrän vähennyksenä tilikaudella, jonka aikana muutos on tapahtunut.
Lue myös: IAS 11 – Pitkäaikaishankkeet