Koko maailman reaalinen BKT on liki kahdeksankertainen vuoteen 1950 verrattuna, mutta viennillä mitattu maailmankaupan volyymi on peräti 25-kertainen. Kehityksen selityksenä on yhtäältä kuljetus- ja viestintäkustannusten aleneminen ja toisaalta kaupan esteiden purkaminen.
Taloustieteessä globalisaatiolla tarkoitetaan kansantalouksien integroitumista maailmantalouteen kaupan, pääomaliikkeiden, siirtolaisuuden ja teknologian leviämisen kautta.
Ulkomaankauppa ja siihen liittyvät kansainväliset pääomaliikkeet vaikuttavat monella tavoin myös suhdannekehitykseen. Ne määräärät, miten tehokkaita keinoja raha- ja finanssipolitiikka ovat.
Kansainvälinen kauppa
Vapaa kansainvälinen kauppa on koko maailmantalouden kannalta hyvä asia siksi, että suhteellisen edun periaatteen mukaan kohdentuneet tuotantoresurssit ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Tuontitullit ja vientiverot muuttavat suhteellisia tuotantokustannuksia ja vaikuttavat siten resurssien kohdentumiseen. Valtiot asettavat tulleja ja veroja siksi, etteivät kansainvälisen kaupan hyödyt välttämättä jakaudu poliittisten päättäjien mielestä oikeudenmukaisesti. Niillä halutaan suojata oman maan tuotantoa kansainväliseltä kilpailulta.
Teknologian ja tuotantoresurssien lisäksi myös ihmisten tarpeet ja tuotteiden markkinahinnat vaikuttavat siihen, mitä tuotteita ja kuinka paljon kukin maa vie ja tuo. Kysyntätekijät vaikuttavat tarjontatekijöiden ohella markkinoilla määräytyvään hintaan ja vaihdettuun määrään.
Pitkällä aikavälillä vaihtotaseen tulee olla tasapainossa eli viennin ja tuonnin tulee olla yhtä suuret. Vaihtotaseen alijäämä merkitsee velkaantumista ulkomaille. Pääoman tuonnilla voidaan rahoittaa kotimaisia investointeja silloin, kun kotimainen säästäminen ei riitä. Tällainen politiikka on järkevää kansantaloudessa, jonka tuotannon odotetaan kasvavan nopeasti.
Valuuttakurssijärjestelmät
Jos valuuttakurssi muuttuu siten, että eurolla saa enemmän dollareita, euron sanotaan vahvistuneen eli revalvoituvan dollariin nähden. Päinvastaisessa tapauksessa euro heikkenee eli devalvoituu.
Valuutan kysyntä syntyy tuotteiden viennin ja pääoman tuonnin kautta. Kotimaisen valuutan kysyntä koostuu kahdesta erästä. Ulkomaalaiset tarvitsevat euroja ostaakseen euroalueelta tavaroita ja palveluita. Tämä on euron ulkomaankauppakysyntä. Ulkomaiset tarvitsevat euroja myös sijoittaakseen euromääräisiin sijoitustuotteisiin. Tämä on euron sijoituskysyntä. Euroja voi ostaa pankeista, jotka hankkivat niitä keskuspankeista. Valuutan tarjonnasta päättää siis viime kädessä maan keskuspankki. Näin euroalueen tuotteiden viennin ja pääoman tuonnin kasvu lisäävät eurojen kysyntää valuuttamarkkinoilla.
Valuuttakurssijärjestelmillä tarkoitetaan säädöksiä ja periaatteita, joiden mukaan valuuttakurssit määräytyvät. Perusvaihtoehtoja on kaksi:
- Kiinteiden valuuttakurssien vallitessa valuuttakurssit eivät voi muuttua ainakaan merkittävästi. Keskuspankin on katettava ulkomaanvaluutan kysynnän ja tarjonnan ero. Se tarvitsee tätä varten riittävän suuren valuuttavarannon.
- Joustavien eli kelluvien valuuttakurssien järjestelmässä eri valuuttojen kysyntä ja tarjonta määräävät valuuttakurssit ilman rajoituksia. Puhdaspiirteinen kelluvien kurssien järjestelmä edellyttää, että valuuttakurssille ei talouspolitiikassa aseteta mitään itsenäistä tavoitetta, vaan sen annetaan vapaasti joustaa.
Pitkällä aikavälillä valuuttakurssit määräytyvät siten, että eri maissa on samat hinnat eli yhden hinnan laki pätee. Arbitraasi on hintaeroja hyödyntävää ostoa ja myyntiä markkinapaikkojen välillä.
Rahan kvantiteettiteorian mukaan rahan tarjonta määrää hintatason pitkällä aikavälillä. Näin rahapolitiikan ja valuuttakurssin kesken vallitsee selkeä yhteys. Rahan tarjonnan lisääminen kotimaassa nostaa hintoja suhteessa ulkomaisiin hintoihin ja heikentää valuuttakurssia. Jos Euroopan keskuspankki kiihdyttää rahapolitiikallaan euroalueen inflaatiota, euro heikkenee suhteessa dollariin.
Tätä valuuttakurssiteoriaa kutsutaan myös ostovoimapariteetiksi. Kurssi asettuu nimittäin tasolle, jolla valuuttojen ostovoimat ovat yhtä suuret. Valuutan sanotaan olevan yliarvostettu, jos sen arvo ylittää pitkän aikavälin tasapainoarvonsa. Päinvastaisessa tilanteessa se on aliarvostettu.
Valuuttakauppaa käydään sekä ulkomaankaupan että kansainvälisen sijoitustoiminnan hoitamiseksi. Valuuttakaupan päiväkaupan arvo ylittää koko maailman päivittäisen kokonaistuotannon arvon vähintään 12-kertaisesti. Koska vain osalla tuotannosta käydään ulkomaankauppaa, sijoitustoiminnan tarpeet dominoivat valuuttakauppaa lyhyellä aikavälillä.
Valuutan sijoituskysyntä reagoi korkoeroihin eri maissa. Jos euroalueen korot nousevat suhteessa Yhdysvaltoihin, sijoitustoimintaa harjoittavat taloudenpitäjät siirtävät sijoituksiaan amerikkalaisista obligaatioista Eurooppalaisiin. Tähän ne tarvitsevat euroja, joten euron kysyntä kasvaa ja sen kurssi vahvistuu.
Valuutan tarjonnasta päättää keskuspankki rahapolitiikallaan. Jos EKP laskee ohjauskorkoaan, rahan tarjonta kasvaa ja markkinakorot euroalueella alenevat. Obligaatiosijoituksia siirtyy Euroopasta Yhdysvaltoihin. Euroja myydään ja dollareita ostetaan jolloin euron kurssi heikkenee.
Rahapolitiikan ja valuuttakurssien kesken pätee kiinteä yhteys lyhyellä aikavälillä: kotimaisen korkokannan muutokset aiheuttavat valuuttakurssin samansuuntaisen muutoksen, jos ulkomaiset korot pysyvät vakiona. Koron noustessa valuutta vahvistuu, koron laskiessa se heikkenee.
Pitkällä aikavälillä yhden hinnan laki määrää valuuttakurssin. Lyhyellä aikavälillä hinnat ovat kuitenkin jäykkiä. Arbitraasikaan ei toimi, sillä se vaatii aikaa ja siitä syntyy kustannuksia. Valuuttakurssi voi sen sijaan muuttua hetkessä. Kun jokin sokki kohtaa kansantaloutta, vientikysyntä vaikkapa heikkenee, palkkojen ja hintojen sopeutuminen vie aikansa, mutta valuuttakurssi voi muuttua välittömästi. Siksi sen vaihtelut voivat olla lyhyellä aikavälillä suuria, vaikka pitkän ajan kehitys määräytyykin inflaatiovauhdin perusteella.
Kiinteät valuuttakurssit
Pitkällä aikavälillä valuuttakurssi E määräytyy ulkomaan hintatason P* ja kotimaisen hintatason P suhteen perusteella: E = P*/P. Valuuttakurssit säilyvät siten vakiona, kun hintatasot muuttuvat molemmissa maissa samaan tahtiin. Kvantiteettiteorian mukaan ne määräytyvät rahan tarjonnan kasvuvauhdin perusteella. Kotimaa pystyy näin ollen ylläpitämään kiinteää valuuttakurssia vain harjoittamalla täsmälleen samanlaista rahapolitiikkaa kuin se maa, jonka valuuttaan se on omansa kiinnittänyt. Tämä pätee myös lyhyellä aikavälillä. Kun ulkomaan keskuspankki muuttaa ohjauskorkoaan, on kotimaan keskuspankin tehtävä samoin, jotta korkoeroihin reagoivat pääomaliikkeet eivät muuttaisi valuuttakurssia.
Tälläistä kiinteää valuuttakurssijärjestelmää kutsutaan myös valuuttakatejärjestelmäksi (currency board). Kotimaa harjoittaa rahapolitiikkaa käytännössä käyttämällä setelistön katteena valuuttavarantoaan. Jos ulkomaiset korot nousevat, valuuttavaranto supistuu, kun sijoitukset siirtyvät pois kotimaasta, mikä automaattisesti kiristää rahamarkkinoita kotimaassa. Korot nousevat, kunnes valuuttavarannon supistuminen pysähtyy.
Valitessaan kiinteän valuuttakurssin vapaiden pääomaliikkeiden oloissa keskuspankki käytännössä luopuu omasta rahapolitiikastaan. Syy on yleensä rahaolojen vakauttamisen tarve voimakkaan inflaation vallitessa, jolloin rahan tarjonnan kasvua on hillittävä. Sen uskotaan onnistuvan parhaiten seuraamalla sellaisen maan rahapolitiikkaa, jossa inflaatio on jo taltutettu.
Itsenäistä rahapolitiikkaa on mahdollista harjoittaa kiinteän valuuttakurssin oloissa vain säätelemällä pääomaliikkeitä eli eristämällä kotimaiset rahoitusmarkkinat ulkomaisista.
Raha- ja finanssipolitiikan tehokkuus
Raha- ja finanssipolitiikan vaikutukset ovat erilaisia kiinteiden ja kelluvien valuuttakurssien järjestelmissä. Erojen merkitys riippuu siitä, miten suuri merkitys kansainvälisillä pääomaliikkeillä on. Kaavamaisesti voi sanoa, että rahapolitiikka on kiinteiden valuuttakurssien oloissa tehotonta, jos pääoma liikkuu täysin vapaasti. Tällaisessa kiinteiden valuuttakurssien ja vapaiden pääomaliikkeiden oloissa korko määräytyy kansainvälisillä pääomamarkkinoilla. Yksittäisen maan rahapolitiikalla ei siihen voida vaikuttaa. Jos maa yrittäisi keventää rahapolitiikkaansa ja lisäisi rahan tarjontaa painaakseen korkokantaa alas, kotimaiset sijoitukset siirtyisivät ulkomaisiin kohteisiin, joissa on tarjolla korkeampi korko. Pääoman ulosvirtaus nostaisi korot takaisin ulkomaisia korkoja vastaavalle tasolle.
Finanssipolitiikka on tehokasta kiinteiden valuuttakurssien ja vapaiden pääomaliikkeiden oloissa. Kun korko määräytyy kotimaisista oloista riippumatta kansainvälisillä markkinoilla, ei valtion lainanotolla ole siihen vaikutusta. Ekspansiivinen finanssipolitiikka kasvattaa rahan kysyntää kotimaassa, mutta korko ei nouse, koska pääoman tuonti joustaa. Finanssipolitiikalla ei siis ole lainkaan syrjäytysvaikutusta kotimaiseen kysyntään.
Joustavien valuuttakurssien tapauksessa raha- ja finanssipolitiikan suhteellinen tehokkuus on vapaiden pääomaliikkeiden oloissa päinvastainen. Finanssipolitiikka on tehotonta, koska hallituksen löysätessä finanssipolitiikkaa, rahan kysyntä taloudessa kasvaa ja korot pyrkivät nousemaan. Samalla maan valuutan arvo suhteessa ulkomaanvaluuttoihin vahvistuu. Se vähentää vientiä ja lisää tuontia ääritapauksessa määrällä, joka kumoaa täysin ekspansiivisen finanssipolitiikan vaikutukset. Jos kansainväliset pääomaliikkeet ovat vapaat ja valuuttakurssi kelluu, voidaan finanssipolitiikalla vaikuttaa lähinnä kokonaiskysynnän rakenteeseen, mutta ei sen kokoon.
Valuutan kelluminen tekee rahapolitiikasta tehokkaan, kun pääomaliikkeet ovat vapaat. Esimerkiksi ekspansiivisella rahapolitiikalla aikaansaatu kotimaisten korkojen aleneminen heikentää kotimaisen valuutan ulkoista arvoa. Tämä valuutan devalvoituminen lisää vientiä ja vähentää tuontia. Näin kotimainen kysyntä kasvaa ekspansiivisen rahapolitiikan ansiosta sekä korkokannan alenemisen että valuutan devalvoitumisen välityksellä.
Valuuttakurssien vakaus luo suotuisat olot ulkomaankaupan kasvulle ja kansainvälisen työnjaon syvenemiselle. Rahapolitiikan itsenäisyys lisää suhdannepoliittista pelivaraa. Vapaat kansainväliset pääomaliikkeet auttavat pääomamarkkinoiden tehokkuutta ja sijoitusten hakeutumista tuottavimpiin kohteisiin.
Taloustieteen perusperiaatteet:
- Tehtäessä valintoja niukkuuden vallitessa on vertailtava eri vaihtoehtoja keskenään.
- Jonkin toimintavaihtoehdon kustannus on se vaihtoehto, josta joutuu luopumaan saadakseen valitsemansa.
- Vaihdanta kannattaa eli siitä voivat hyötyä kaikki.
- Rationaaliset taloudenpitäjät tekevät päätöksiään vertaamalla rajaetuja ja rajahaittoja.
- Markkinat ovat yleensä hyvä tapa järjestää talouden toiminta.
- Julkinen valta voi parantaa markkinoiden toimintaa silloin, kun ne toimivat tehottomasti tai johtavat epäoikeudenmukaiseen tulonjakoon.
- Elintason kasvu syntyy työn tuottavuuden kasvusta, jonka lähteistä teknologinen kehitys on kaikkein tärkein.
- Työttömyys tasapainottaa työntekijöiden palkkavaatimukset ja yritysten palkanmaksukyvyn. Sen tasapaino määräytyy hyödyke- ja työmarkkinoiden instituutioiden toiminnan perusteella.
- Rahan tarjonnan kasvu on inflaation perimäinen syy.
- Työttömyyden ja inflaation kesken vallitsee lyhyellä ajalla ristiriita. Täystyöllisyyttä ja vakaata hintatasoa on vaikea saavuttaa yhtä aikaa.
Lue lisää: Mitä on taloustiede?